6. Tarvitsemme ajatusaistin

Maailma muuttuu, kun merkitys muuttuu.

Ajattelu estää meitä olemasta yhtä maailman kanssa. Tämä on tärkeä havainto prosessissa, jonka seurauksena maailman näkeminen muuttuu tunteeksi, että olemme maailma.

Ilman suoraa havaitsemista elämme konfliktien keskellä, ja elämän pyhät ulottuvuudet jäävät haaveeksi.

Itse ei ole pyhä. Se on maailmamme, mutta ei koko maailma. Ego on kokoelma muistoja, kokemuksia ja tietoa, tuomittu elämään eristyksissä, loputtomassa ristiriidassa ja hämmennyksessä.

Itse on mielessämme mylläävien viiden ottelun juurisyy.

Kaksi ensimmäistä kisaa käydään sisällämme, kolmas ihmisten välillä, ja kaksi tiukinta koskee meitä kaikkia lajina.

Kaikki viisi ottelua on mahdollista voittaa, koska ne johtuvat käsitteistä. Käsitteet ovat henkilökohtaisia, kansallisia, uskonnollisia, poliittisia, ideologisia, älyllisiä, tunteellisia tai henkisiä oletuksia. Rakastamme niitä enemmän kuin totuutta.


Käsitteitä voi toki vaihtaa. Ne pitäisi vaihtaa heti, kun ne eivät toimi halutulla tavalla. Tätä emme tee, ego estää sen.

Kaikki viisi ottelua päättyvät, kun ego siirtyy käsitteiden maailmasta faktojen maailmaan. Kun taistot taukoavat, tunnemme, kuinka olemisen ihanuus täyttää mielen.

Ajattelu elää käsitteiden maailmassa. Se tekee kaikesta näkemästään käsitteen. Kaikki ne ovat keksittyjä ja kollektiivisia, tulevat toisilta, mutta jokainen meistä omaksuu hiukan erilaisen version maailmasta. Sitten kiistelemme, kenen versio on oikea.

Tarvitsemme maailmankuvan, mutta meidän pitäisi erottaa kuva ja oikea maailma toisistaan. Tähän kompastumme.

Katsoessaan tähtiä yötaivaalla tajuaa, että ne eivät ole syntyneet turhaan. Kun kuuntelee Sibeliusta, kuulee enemmän kuin nuoteista soitettuja säveliä. Hyvän kirjan kyydissä lentää sanojen tuolle puolen.

Suorassa yhteydessä maailmaan ajattelulla on mitätön rooli. Se tulkitsee, mitä teemme. Se voi kuvailla erityisiä hetkiä. Se voi elää ne uudelleen mielikuvittelemalla. Mutta ei se pysty luomaan suoraa yhteyttä.

Kun maailman näkee oikein, on maailma.

Kun näkee maailman sellaisena kuin se oikeasti on, silloin on maailma, osa sen luovaa leikkiä. Hengittää sen suloista taikaa. Ei ole sanoja tuota ihanaa tunnetta kuvaamaan - eikä niitä tarvita.

Emme näe maailmaa oikein, koska katsomme sitä egomme läpi. Näemme vain mielemme luomia kuvia. Niissä voi olla tunnetta ja hyvää tahtoa, mutta ne ovat pelkkiä ajatuksia, eivät maailma.

Ajattelu ei pysty suoraan yhteyteen.

Vain suora tietoisuus voi ratkaista tämän pulman. Ajattelu on väärä väline luomaan suoran yhteyden, koska se elää itse luomassaan maailmassa.

Kytkeytymisessä maailmaan on otettava käyttöön uusi arsenaali instrumentteja: valppaus, luovuus, herkkyys, oivallukset, älykkyys, lempeys ja rakkaus. Niiden avulla viritymme maailman hienoimpiin värähdyksiin. Elämäämme avautuu uusi ulottuvuus. Tunnemme kohoavamme itsemme yläpuolelle. Elämä puhaltaa lävitsemme voimalla, jota ei voi kuvitella.

Silloin on yhtä maailman kanssa.

Siksi

Because on viimeinen Beatlesin viimeiselle albumille Abbey Roadille levytetty kappale. Vähän sanoja, kaunis sävelkulku, vain muutama soitin laulun taustana. 

Kun se levytettiin elokuussa 1969, kaikki neljä beatleä tiesivät, että Fab Fourin taru on pian ohi. Levyllä voi aistia - tai kuvitella - haikeuden.

Olin kuullut kappaleen monta kertaa. Pidin sitä hyvänä, mutta kuullessani marraskuussa 2006 sen uuden version kyynelehdin. Kappale aloittaa albumin Love, Cirque du Soleilin Las Vegasin -show'hun tekemän kokoelman beatle-lauluja. Studiovelho George Martin ja hänen poikansa Giles poistivat kappaleesta kaikki soittimet. Jäljelle jäi vain yhdeksän beatle-ääntä laulamaan moniäänisesti: John, Paul ja George lauloivat kukin kolmea ääntä.

Kun kappaletta kuuntelee modernilla kotiteatterilaitteistolla, pääsee nauttimaan kuusikanavaisesta äänitaivaasta ja kuulee kaiken ehkä paremmin kuin beatlet aikanaan kuulivat Abbey Road Studiosin stereoista. Kuunnellessaan tätä mestariteosta on helppo ymmärtää, miksi tämä yhtye on edelleen omaa luokkaansa. He koskettavat monella tasolla.

Ensin kosketti laulu. Voi miten he upeasti laulavatkaan a cappellana! Sitten kuulin sanat. Ilman soittimia ne jotenkin kuuli selvemmin. Laulussa on vain neljä säkeistöä, 22 eri sanaa. Ne tyrmäsivät minut!

Ensimmäisessä säkeessä John Lennon sanoo, että hän syttyy tajutessaan maailman olevan pyöreä.

Toisen säkeen sanaleikissä hän sanoo kovan tuulen lennättävän hänen mieltään.

Kolmas säe muistuttaa, että rakkaus on vanhaa ja uutta, rakkaus on kaikki. Tästä syystä myös sinä olet rakkaus. Aukotonta logiikkaa! Mutta edessä on vielä huipennus.

Viimeisessä osassa Lennon toteaa itkevänsä vain siksi, että taivas on niin ihanan sininen. Näin maailmalle herkistyminen voi meihin vaikuttaa.

John Lennonin tunteneet ovat sanoneet, että hän ei aina ollut mukava ihminen eikä hyvä isä varsinkaan ensimmäiselle lapselleen Julianille. Mutta nero hän oli, ja Because on vain yksi osoitus siitä.

Kaksi askelta ehjäksi

On uskomatonta, miten usein kuuntelemme kuulematta ja näemme näkemättä. Kun täysillä kuuntelee tai näkee, löytää tutustakin asiasta joka kerran jotakin uutta.

Kun on täysin kytkeytynyt siihen, mitä tapahtuu, mieli ei liiku ajassa. Asiat vain tapahtuvat. Muisti toimii, mutta on mitättömässä roolissa.

Ilmiöstä käytetään monia nimityksiä. Puhutaan kohonneesta mielentilasta, puhtaasta tietoisuudesta, läsnäolosta, virtauksesta, huippukokemuksista, autuudesta tai hiljentymisestä. Oleellista ei ole käytetty termi, vaan egon osuus tällaisessa kokemisessa.

Kaikki egon kokema on ehdollistunutta ja rajoittunutta. Se ei ole suoraa kokemista, vaan egon kohinaa. Ego elää ajassa, menneessä ja tulevassa, ei koskaan tässä hetkessä. Se reagoi aina ehdollistuneesti omaan ohjelmaansa ja sisältöön, jotka molemmat ovat aikaa.

Suora yhteys maailmaan ja heittäytyminen sen väkevään virtaukseen eliminoi egon ja mullistaa ajattelun. Bohm arvelee, että suora kokeminen muuttaa aivosolujamme. Sitä on toki vaikea todistaa, mutta sen voi, että jokainen syvä kokemus muuttaa meitä ihmisinä joko hetken tai pysyvästi.

Kun tajuaa egon rajoittuneisuuden, avautuu täysin uusi maailma. Silloin vapaudumme vankilasta, jonka olemme itsellemme rakentaneet. Mennyt ei enää määritä meitä.

Kokeminen määrittelee olemisemme. Se, mitä koemme, muovaa meitä. Voimme kuitenkin kokea vain sellaista, minkä pystymme tunnistamaan. Suorassa yhteydessä on maaginen elementti, joka ei tallennu muistiin.

Olemme lyhyellä egotripillä universumissa keräilemässä kokemuksia. Oma elämämme on aika mitätön roiske valtavassa virrassa, mutta meille se on kaikki kaikessa.

Jos olemisen rajoittaa ajattelun ja kokemuksen alueelle, siitä rajautuu pois paljon oleellista. Ego kutistaa maailman. Tämä on helpompi havaita toisista kuin itsestä.

Kun katselee pienten lasten leikkivän, saattaa ihmetellä, mistä ihmeestä he saavat kaiken energiansa. Eivät ainakaan egostaan! Lapset eivät turhia järkeile. Vuosien saatossa he varttuvat, menettävät leikkisyytensä ja muuttuvat pikkuhiljaa ahdistuneiksi aikuisiksi.

Tajunta voi tärähtää toiselle tasolle, kun katsoo sinistä tai tähtien täyttämää taivasta, kun tuntee tuulen ihollaan, koskettaa puun runkoa tai kiven pintaa. Niin voi tapahtua, kun tekee jotain ilman syytä, tavoittelematta hyötyä tai huvia, ihan vain siksi, että tykkää tehdä niin.

Isokin ego on liian pieni ratkaisemaan henkiset solmumme. Se kuvittelee itsestään liikoja. Me annoimme egolle ylivallan, ja meidän tämä virhe pitää korjata.

On ylitettävä kaksi itse vedettyä rajaa. Ensin on kohottava yksilöllisestä kollektiiviseen, hylättävä oman edun tavoittelu ja liittouduttava toisten ihmisten kanssa.

Vielä pitää ottaa ratkaiseva askel kollektiivisesta kosmiseen. Se tekee meidät ehjiksi.

Meidän kuuluu kohota

Ajattelu toimii yksilön ja yhteisen alueilla, mutta kosmiseen se ei omin voimin yletä. Kosmisella tasolla ei ole erillisyyttä, siellä kaikki kytkeytyy kaikkeen. Siellä asuu rakkaus - ei se egon tuntema rajattu rakkaus, vaan sellainen, joka saa meidät tuntemaan olevamme yhtä maailman kanssa.

Rakkaus kohottaa meidät.

Rakastamaan me olemme syntyneet, ja siksi elämme. Joe Cocker ja Jennifer Warnes laulavat Jack Nitschen laulussa Up where we belong, että rakkaus nostaa meidät sinne, minne kuulumme. Meidän kuuluu kohota!

Rakkautta on monta lajia. Upeinta on sellainen, jossa ei ole kohdetta eikä kokijaa. Sitä tuntee suoran kokemisen tilassa: silloin kohde sulautuu kokijaan.

Tämän ihanuuden ego meiltä estää. Egon tuntema rakkaus tarvitsee kohteen ja motiivin, keksityn tai todellisen. Se rakastaa jotakin jostakin syystä.

Egon versio rakkaudesta on ehdollista ja eristävää ja aiheuttaa meille isoja ongelmia. Se edellyttää maailman pilkkomista. Ajattelu pilkkoo sen: minä ja sinä, eilen, tänään ja huomenna. Sellainen rakkaus kohdistuu johonkin, se alkaa ja päättyy, ja se kohottaa ja musertaa mielen.

Ego elää vastakohdissa.

Ego elää vastakohtien maailmassa, todellisuudessa, joka on joko-tai. Se ottaa kantaa puolesta ja vastaan, asettuu jollekin kannalle ja siinä pysyy, tuli mitä tuli. Sellainen ei pohjaudu rakkauteen, vaan epäsuoraan egoismiin.

Egon jakama maailma perustuu kuvitelmille. Kun ego huomaa ongelman, se luo kuvan toivotusta lopputuloksesta. Jos meiltä puuttuu itseluottamusta, kohennamme sitä vakuuttamalla olevamme ihan okei. Jos vihaamme jotakuta, joko syytämme häntä tai syyllistämme itseämme. Kun vihaamme, haluamme oppia rakastamaan.

Tätä voi kutsua toiveajatteluksi. Asetelmassa on alkeellinen virhe. Mieli ei ole kone. Se on orgaaninen prosessi, jossa ego on vain pikkutekijä. Tämän huomaa, kun mieltä yrittää muuttaa. Silloin ego taistelee itseään vastaan. Se tarvitsee aikaa muuttuakseen - ja luo sen kuvittelemalla.

Ego luo itse koko asetelman. Sen kannattaisi lähestyä koko touhua toisin: ei ego edellä, vaan ilman egoa.

Suoran kokemisen tilassa ei ole kokijaa eikä kohdetta, on vain faktojen soljuva virta. Ego ei ymmärrä luoneensa koko sotkun: ongelma ja yritys ratkaista se sikiävät samasta juuresta. Moni riesa katoaisi heti, jos sitä ruokkiva egoistinen prosessi pysähtyisi.

Tämä on hankala läksy: miten ego voisi tajuta, että se itse pitää ongelmia hengissä?

Omat uskomuksemme ja toistamamme hokemat muuttuvat mielessämme totuudeksi. Lakkaamme epäilemästä niitä. Emme ota aikalisää ja kysy itseltämme: Olenko tosissani? Miksi uskon omaan potaskaani?

Ego ilmenee ajatuksina. Sisäinen liike ei ole erillistä ulkoisesta. Ne kulkevat käsi kädessä. On vain liikettä. Se on kosmista, minän ja meidän tuolla puolen, jopa ajan ja ajattelun ulottumattomissa.

Jos kysyy, miten kosmiselle tasolle pääsee, kysymyksen esittää ego. Sen on turha odottaa oivaltavansa oikeaa vastausta.

Keho tietää

Sille, että ego tuntuu niin todelliselta ja että siitä tulee meille niin tärkeä, saattaa olla biologinen syy.

Fysiikassa mittalaite vaikuttaa saatuihin tuloksiin. Näin tapahtuu myös mielessä. Ego muokkaa, mitä näemme, mutta se vaikuttaa myös siihen, mihin ja miten reagoimme.

Ego on abstrakti käsite, mutta se näkyy ja tuntuu konkreettisesti. Yhdistämme egon kehoon, mutta minuus on ennen kaikkea mielessä.

Bohm osoitti, että arvioidessamme itseämme ja toisia näemme syötteen ja tuotteen - inputin ja outputin - mutta emme tunnista niitä säätelevää systeemiä.

Oletamme egon ohjailevan ajattelua, mutta kuten aiemmin on todettu, ajatteluprosessi tuottaa egon ja ohjaa sitä. Tiedostamattomat ajatukset saavat meidät toimimaan tyhmästi.

Tämä väärä käsitys saattaa ainakin osittain johtua ilmiöstä, jota Bohm kutsuu kolmen sekunnin kanavaksi.

Valheenpaljastimesta voi nähdä, että impulssit kulkevat kehossa kolmisen sekuntia. Jos valehtelemme, kehomme reagoi: hengitys, pulssi ja verenpaine muuttuvat. Tämä näkyy valheenpaljastimessa kolmen sekunnin viiveellä.

Kehomme reagoi kaikkiin ajatuksiimme, huomaammepa tämän tai emme. Muistot herättävät kehossa tuntemuksia, ja osan niistä tunnistamme.

Useimmat tunteet tulevat egosta.

Tulkitsemme kehon reaktioita helposti väärin. Useimpien tunteiden alkuperä on ego eikä kohde, jota ajattelemme. Nämä kaksi yhdessä aiheuttavat reaktiomme: kohde ja sen meissä herättämät tuntemukset.

Koemme esimerkiksi, että meillä on hyvä syy pitää ihmisestä, joka herättää meissä mukavia tunteita. Oletamme kehomme reaktion todistavan hänen olevan mukava.

Samasta syystä olemme niin innoissamme omista ajatuksistamme, niistäkin, jotka aiheuttavat meille ongelmia: koemme olevamme oikeassa, koska tunnemme niin!

Ihan samasta syystä tulemme riippuvaisiksi asioista, joista olemme nauttineet. Muisti yhdistää nautinnon ja tietyn aineen, henkilön tai tilanteen.

Kolmen sekunnin viiveestä seuraa, että ego reagoi omaan luomukseensa. Se elää silmukassa, mutta ei huomaa tätä. Ego vahvistaa itse itseään, ja pystyy myös huijaamaan itseään kuvittelemalla sellaista, mikä ei ole totta.

Suorassa yhteydessä todelliseen maailmaan tätä ongelmaa ei ole. Reagoimme aistien välittämään tietoon heti. Egoa ei ole. Todellisessa vaarassa keho reagoi ilman kolmen sekunnin viivettä. Jos auto tai peto tulee kohti, keho ei ala analysoida tilannetta tai kysy egolta lupaa väistää.

Abstraktien asioiden kohdalla ei ole mitään muuta, mihin reagoida, kuin mielen luoma käsite. Keho kuitenkin reagoi siihen niin kuin se olisi totta! Kun uskomustamme loukataan, taistelija meissä herää! Kun meiltä evätään jokin nautinto, voi herätä raivo.

Emme huomaa, että ego juksaa meitä heijastamalla omat luulonsa kokemaamme kohteeseen.

Viesti muuttuu matkalla

Keho reagoi kaiken aikaa, myös silloin, kun mitään erikoista ei tapahdu. Se voi olla tyyni ja rento tai pitkästynyt ja ahdistunut. Aivot saavat tiedon tunteistamme ja alkavat etsiä syytä niihin voidakseen päättää, miten pitää toimia.

Aivot ovat kaiken keräämämme tiedon keskus. Ne johtavat koko show'ta. Ajattelun keskus näyttää sijaitsevan mielessä, joka puolestaan tuntuu sijaitsevan kehossa. Koemme, että keho kuljettaa mieltä.

Teemme virheen erottaessamme ulkoisen ja sisäisen. Vielä isomman virheen teemme, kun sisäinen alkaa kuvitella hallitsevansa ulkoista. Näin käy silloin, kun ihminen alkaa kuvitella itsestään liikoja. Valta sokaisee fiksunkin, kohdistuipa se miten mitättömään asiaan tahansa.

Suurin ongelma on, että ego ei suhtaudu saamaansa informaatioon puolueettomasti, vaan tulkitsee kaikki viestit omilla ehdoillaan. Katsoessaan samaa kohdetta eri ihmiset kokevat eri asioita. Tämä voi olla ongelma silloin, kun on tehtävä jotakin yhdessä tai on elettävä jonkun kanssa samaa arkea.

Puhuessamme oletamme toisten ymmärtävän sanat samalla tavalla kuin miten me niitä käytämme. Näin ei juuri koskaan tapahdu. Annettu ja saatu viesti ovat enemmän tai vähemmän erilaiset.

Muuttua voi ilman muottia

Ego kuvittelee itsensä pomoksi, joka tekee päätökset. Se tykkää vallasta. Kukaan ei kuitenkaan pysty päättämään omasta kohtalostaan. Siihen voi vaikuttaa, mutta vähemmän kuin kuvittelemme.

Muuttua voi hitaasti tai heti.

Jos ei satu pitämään itsestään, on kaksi tapaa pyrkiä olemaan parempi: ajan avulla tai heti.

Itsensä kehittäminen ajan avulla perustuu oletukseen, että on olemassa ego, joka voi tulla paremmaksi. Tällöin ego käy itsensä kimppuun. Jokin osa meistä yrittää muuttaa toista osaa. Se tuntuu loogiselta, mutta on irrationaalista, koska perustuu oletukseen erillisestä minuudesta.

Toinen oletus on, että tietää, millaiseksi haluaa tulla, millä tavalla haluaa kasvaa ihmisenä.

Bohm suosittelee toista optiota, muuttumista heti, ilman aikaa ja muottia. Se tapahtuu niin, että seuraa mielensä liikettä reaaliajassa. Ei tuomitse eikä korjaa, on vain tietoinen ja oppii. Antaa mielen kertoa tarinansa. Kuuntelee sitä niin kuin ystävää, rakastaen.

Jos tämän tekee, saa todistaa ällistyttävän asian. Pelkkä faktan seuraaminen muuttaa sen! Silloin ei ole erillistä minää, joka reagoi abstraktiin faktaan, on vain toimimista. Tietää, mitä pitää tehdä, ja tekee sen - tai huomaa, että mitään ei ole tähän hätään tehtävissä.

Kun erillinen ego häviää, näkeminen on tekemistä, ne eivät ole kaksi eri asiaa, niin kuin yleensä ajattelemme. Silloin muuttumiseen ei tarvitse muottia.

Kokeile tätä heti tai myöhemmin. Havaitse itse, miten egosi yrittää pomotella ja johtaa show'ta. Se tuputtaa varmoja kantojaan. Katsominen pysäyttää sisäisen liikkeen, lopettaa jaon kahden minän välillä, tarkkailijan ja tarkkailtavan. Faktat eivät tarvitse egoa tulkikseen.

Näin tapahtuu, kun olemme aidossa vaarassa, mutta ei silloin, kun vaaran aiheuttaa oma ajatus. Silloin reagoimme sanaan, mielikuvaan, käsitteeseen, uskomukseen, kokemukseen tai tietoon. Mitkään näistä eivät ole tosiasioita, mutta reagoimme niin kuin ne olisivat.

Ainoa tapa tajuta tämä on katsoa maailmaa ilman katsojaa. Silloin fokuksemme ei enää ole itsessä vaan tosiasioissa. Tähän tarvitsemme ajatusaistin.

Kymmenes aisti käyttöön!

Sisäisen prosessin suoraan tiedostamiseksi tarvitsemme ominaisuuden, jota Bohm kutsuu ajatuksen proprioseptioksi. Siitä voisi yksinkertaisesti käyttää myös termiä ajatusaisti.

Sana proprioseptio tarkoittaa itsensä havaitsemista tai tietoisuutta itsestä. Ajatuksen proprioseptio tarkoittaa täten tietoisuutta ajattelusta liikkeenä.

Ajatusaisti korjaa virheen ennen kuin teemme sen.

Olemme toki tietyllä tavalla tietoisia omista ajatuksistamme, mutta valikoiden ja rajatusti. Ajatusaistin avulla ajatus paitsi havaitsee omat liikkeensä myös korjaa niitä automaattisesti samalla tavalla kuin kehomme korjaa asentoaan niin, ettemme kaadu.

Sitä voisi kutsua myös kymmenenneksi aistiksi, koska viiden tutun aistin (näkö, kuulo, maku, haju ja tunto) lisäksi on ainakin neljä muuta: lämpö-, kipu-, tasapaino- ja asentoaisti.

Kaikilla aisteilla on tärkeä tehtävä suojata meitä, estää vahingoittamasta itseämme. Tasapainoaisti estää meitä kaatumasta. Asentoaistin takia tiedämme, että liikuttaessamme mitä tahansa kehon osaa teimme sen itse.

Ajattelu on myös liikettä, joka tapahtuu päämme sisällä. Tunnemme, miten erilaiset ajatukset tulevat ja menevät päivin ja öin.

Kielemme paljastaa, että pidämme ajattelua minän toimintona. Sanoessani "minä ajattelen" oletan jonkun suorittavan ajattelemista. Emme sano, että tapahtuu ajattelemista tai liikkumista.

Oletamme myös ajattelun ja kehon olevan erillisiä toimintoja. Puhumme mielestä ja kehosta ikään kuin ne olisivat kaksi toisiinsa vaikuttavaa asiaa. Sana psykosomaattinen vihjaa, että mieli (psyko) ja keho (soma) ovat kaksi erillistä elementtiä.

Kulttuurissamme ajatukset, tunteet ja kehon liikkeet sijoitetaan omiin lokeroihinsa. On kuitenkin vahvaa todistusaineistoa, että näiden kolmen yhteys on niin läheinen ja lämmin, että niitä voi pitää erottamattomina. Kehomme muistaa ajatuksia ja tunteita, ja ajatukset ja tunteet näkyvät kehossa.

Elämämme olisi sopuisampaa, jos ymmärtäisimme, miten kiinteä kytkös älyn ja tunteen välillä on. Terveessä mielessä kumpikaan ei dominoi, vaan ne pitävät kaiken aikaa yhtä, mutta haastavissa elämäntilanteissa tasapaino menee.

Äly ja tunne ovat tanssipari.

Itseään arvioidessaan älylliset ihmiset painottavat älyä, tunteikkaat vannovat tunteiden nimeen. Aivoissamme yhteys on kuitenkin ehjempi kuin oletamme. Ja tarvitsemme molempia, jotta elämämme olisi ehjää. Ne liikkuvat niin kuin tanssipari.

Jos haluaa olla ehjä, on lopetettava älyn ja tunteiden välinen ristiriita. Se käy ajatusaistin avulla.

Itse on näytös

Tiedämme, että on tärkeätä tuntea itsensä, mutta mitä tuo itse oikeastaan on? David Bohm kuvaa asiaa yksinkertaisella esimerkillä:

Kuvittele katsovasi televisiota ja kuulevasi puhelimen soittoäänen. Ensin luulet sen tulevan televisiosta, mutta kun kukaan ei mene vastaamaan, tajuat oman puhelimesi soivan. Toimit sen mukaan, mistä oletat äänen tulevan.

Samoin tapahtuu mielessä. Reagoimme kokemaamme olettaen informaation tulevan kohteesta, vaikka se tulee mielemme "värittämänä". Emme tajua ajattelumme aiheuttaneen reaktion.

Ajatus on ohjelmoitu toimimaan nopeasti. Se yhdistää kaksi tietokantaa: saamamme signaalit ja muistiin keräämämme tiedot.

Kokemuksemme on, että kaikki tapahtuu todelliselle "minälle". Tuo itse on kuitenkin vain käsite, Bohm kutsuu sitä mielessä tapahtuvaksi näytökseksi, show'ksi. Se on yhtä todellinen kuin televisiosta kuultu soittoääni. Jotain tapahtuu, mutta reaktiomme riippuu siitä, minkä merkityksen äänelle - tai show'lle - annamme.

Kun kohtaan ihmisen, kohtaanko hänet vai hänestä muodostamani mielikuvan? Yleensä näiden yhdistelmän! Olenpa tuntenut hänet 15 vuotta tai 15 sekuntia, mieleni reagoi oppimallaan tavallaan. Hänen mielensä toimii ihan samoin.

Molempien päässä rullaa samanlainen ohjelma. Kahden ihmisen kohdatessa kohtaa kaksi ohjelmaa, joissa on sama prosessi, mutta erilainen sisältö. Kumpikaan ei koe olevansa ohjelmoitu, molemmat tuntevat toimivansa faktojen pohjalta.

Ajatusaistia tarvitaan paljastamaan tuon ohjelman olemassaolo. Eikä se pelkästään paljasta sitä, vaan myös korjaa virheen ennen kuin teemme sen. Tätä ei tapahdu, koska emme ole tietoisia, että ajatus on vain ajatus.

Saman virran vietävänä

Ohjelman sisällöt erottavat meidät. Niiden takia koemme olevamme yksilöitä. Jos ohjelma pysähtyisi, emme enää kokisi olevamme erillisiä.

Olemme tulleet keskeiseen kohtaan. Tunnistammeko itsessämme tuon ohjelman, jonka takia koemme itsemme erillisiksi yksilöiksi?

Oleellista on tunnistaa kohtalonyhteys.

Jos tunnistamme, tajuamme aidon kohtalonyhteyden. Seilaamme samassa paatissa, saman virran vietävänä, samassa maailmassa, erottamattomina.

Älyllinen ymmärtäminen on yhtä tyhjän kanssa. Tämä pitää "tuntea nahoissaan", kokea, että kaikki on yhteydessä kaikkeen, kaikella on merkitystä: miten näkee ja miten reagoi, mitä tekee ja jättää tekemättä.

Me kyllä tiedämme tasan tarkkaan, mihin jalkamme meitä vievät, ja tunnemme, mitä kätemme puuhailevat. Meidän ei tarvitse arvioida jokaista liikettä ja pihausta. Voisimmeko olla samalla tavalla tietoisia siitä, miten ajatuksemme liikuttavat meitä ja mitä ne saavat maailmassa aikaan?

Useimmat ongelmamme syntyvät siitä, että emme ole tietoisia sisäisistä prosesseista. Selitämme niitä ulkoisilla syillä. Jos en pidä naapuristani, syynä on hän ja hänen käytöksensä. Jos suutun, minulla on hyvä syy siihen. Olen onnellinen puhuessani ystävälleni, mutta tunnen tuhlaavani aikaani katsoessani huonoa leffaa. Ei se ystävä tai elokuva ratkaise, oleellista on merkitys, jonka niille annan.

Reaktiot tulevat mielen ohjelmasta ja sisällöstä, eivät tekemistämme havainnoista. Ajatusaistin avulla ymmärtäisimme itse luoneemme ne molemmat. Koko asetelma muuttuisi. Erillistä itseä ei enää olisi.

Itsestä vapautuminen tuntuu mahtavalta! Me kuitenkin pelkäämme sitä, koska luulemme joutuvamme luopumaan jostakin. Asia on juuri päinvastoin: vapaus tuo pelon tilalle ilon.

Muisti on sokea

Voiko ajatus olla tietoinen omista liikkeistään? Tutkitaanpa tätä arkisessa tilanteessa.

Koen ystäväni olevan vihoissaan minulle jostakin. Hän joko on tai vain kuvittelen niin. Oletukseni on minun faktani, ja sen mukaan reagoin. Ajatukseni on ainoa tietoni. Voin kysyä häneltä, mutta en tiedä, kuinka rehellisesti hän vastaa.

Ajatukset ovat liikettä. Ne virtaavat minussa ja liikuttavat kehoani. Tunnistan oman hämmennykseni pohtiessani, suututinko ystäväni vai kuvittelenko vain.

Bohm ehdottaa, että en analysoi tapahtunutta, vaan kohdistan kaiken huomioni reaktioihini. Näin huomioni siirtyy faktoihin.

Jos pystyy pidättäytymään toimimisesta kolmen sekunnin ajan, koko prosessi muuttuu. Ego ei silloin toimi. Tarkkaileminen "kuivattaa kolmen sekunnin kanavan". Tapahtuu eräänlainen ihme.

Seesteinen mieli täyttyy ilolla.

Monet ovat kokeneet näin tapahtuvan mietiskelyn aikana. Kun rauhoitumme, rauha ja hiljaisuus valtaavat mielen. Jää vain se, mitä tapahtuu. Kuulemme ulkoiset äänet tarkasti ja kirkkaasti, jopa sydämenlyönnit ja verenkierron tuntee.

Seesteinen mieli täyttyy ilolla. Sitä ei tuota mikään yksittäinen asia, vaan jokin määrittämätön.

Jos näkisimme, miten ajattelu toimii, huomaisimme, miten se on luonut itsen ja yhteiskunnan, ideologiat, uskomukset, käsitteet ja teoriat.

Ego ei kuitenkaan tajua ajatuksen liikettä suoraan. Se on sokea itselleen, toistaa oppimaansa kaavaa.

Tämä on valtava tragedia! Se voi olla kaikkien konfliktien juurisyy, joka aiheuttaa väkivaltaa, vihaa, epäreiluutta, häpeää ja kärsimistä. Tämän näkeminen johtaisi siihen, että voisimme ratkaista maailman ongelmat parissa viikossa.

Kun istuu tuolissa, voi tuntea kehon koskettavan tuolin pintaa. Sitä ei tarvitse ajatella, valita tai tehdä päätöksiä. Jos olisimme samalla tavalla tietoisia jokaisesta ajatuksesta sen syntyessä, emme eläisi niin kuin nyt elämme!

Emme ole, koska ajatteluaistimme ei toimi. Se ei varoita meitä vaarasta ennen kuin on jo myöhäistä.

Merkitys muovaa meitä

Olemme ihmisinä erilaisia, ja meidän on saatava olla. Jokaisen oma paketti on ainutlaatuinen.

Tämä ei kuitenkaan anna oikeutta sanoa tai tehdä, mitä lystää. On sääntöjä ja lakeja, joita ilman elämästä tulisi kamalaa kaikille.

Voimme valita tien, jota kuljemme, ruuan, jota suuhun panemme ja kirjan, jota luemme, mutta emme merkitystä, jonka asioille annamme. Ehdollistuminen päättää puolestamme, mihin uskomme ja luotamme, mikä on totta ja tärkeää, mikä oikein ja mikä väärin.

Maailma muuttuu, kun asioille antamamme merkitykset muuttuvat. Tarkistamalla asioiden arvojärjestystä muutamme omaa agendaamme.

Yksilöllisyyden ylikorostaminen on yksi iso syyllinen siihen, miksi maailma on mitä on. Egoismi on maailman levinnein aate. Jos emme pian tee jotakin egosysteemillemme, sivilisaatiomme ei selviydy.

Kukaan ei voi yksin tuhota maailmaa, ei se onnistu edes yhteisvoimin. Itseämme lajina me olemme tuhoamassa, emme maapalloa.

Maaksi kutsumamme planeetta ei tarvitse ihmistä. Tämä fiksu laji sylkee ja sontii omaan keittoonsa, mutta joutuu kaiken itse syömään. Elämä säilyy elinkelpoisena vain, jos muutamme tuhoisia tapojamme.

Siihen tarvitsemme uuden agendan.