7. Uusi agenda ja äkkiä!

Voimme muuttaa maailman.

Meidän täytyy!

Perjantaina elokuussa 2018 hän ei mennyt kouluun, vaan istui koko päivän Riksdagshusetin ulkopuolella Tukholmassa edessään kyltti, jossa luki: "Skolstrejk för klimatet". Vuotta myöhemmin, syyskuussa 2019, hänelle taputettiin, kun hän syytti poliittisia johtajia Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen lavalta "tulevaisuutensa varastamisesta".

Kaksi päivää ennen Greta Thunbergin esitystä julkaistiin raportti, joka osoitti 30 vuoden puhumisen ilmastomuutoksesta olleen yhtä tyhjän kanssa. Gretan intohimo ei kuitenkaan riitä kääntämään kurssia, joka voi johtaa kotimme tuhoon.

Yksi lause muutti oman katsantoni huhtikuussa 1971. Mies televisiossa sanoi, että elämämme on unta. Kesti kuusi vuotta ennen kuin ymmärsin, mitä hän tarkoitti: ajatuksemme ovat unta.

Elämä ei ole unta. Maailma on painajainen Gretalle ja monille miljoonille muille. Hän on huolissaan ja peloissaan tulevasta. Monet tuntevat epätoivoa, eivät tiedä, mitä tehdä.

Ekologia on vain yksi osa globaalia kriisiä. YK:n Agenda 2030 asettaa 17 hurjaa tavoitetta kaikille kansoille. Voisimmeko löytää keinot ratkaistaksemme edes yhden viidestä jättimäisestä ongelmasta, joita ovat köyhyys, ylikansoitus, terveydenhuolto, väkivalta ja eriarvoisuus?

Miten ilmastonmuutos voi pysähtyä tai edes hidastua, kun monet ihmiset ylimielisesti ilmoittavat, etteivät he "usko ilmaston lämpenemiseen"? Miten viha ja väkivalta voi loppua, kun ihmiset vihaavat jopa itseään?

Maailman surkea tila herättää kaksi kysymystä: miksi tilanne on mikä on, ja miten sen voisi muuttaa?

Kirjassaan Changing Consciousness Bohm etsii vastausta valokuvaaja Mark Edwardsin kanssa - ja mielestäni he sen löytävät.

Alkulähteen luonnostelua

Kirjan tarkoitus on "luonnostella syviä syitä, jotka aiheuttavat ympäristön, yhteiskunnan ja kulttuurien kriisit, ja löytää keinoja ratkaista ne". Tekstissä osoitetaan, miten teknologinen kehitys on mahdollistanut luovan ja onnellisen elämän, mutta samanaikaisesti se uhkaa sivilisaatiota, ihmiskuntaa ja planeettaa.

Tarvitaan uusi tapa lähestyä elämää.

Mark Edwards aloittaa kuuden keskustelun sarjan toteamalla, että "tarvitsemme pikaisesti uuden tavan lähestyä elämää. Meitä opetetaan koulussa jakamaan maailma kansakuntiin. Tämä esitetään kuin se olisi luonnonlaki. Tästä seuraa ristiriitoja, sotia ja loputon kauhujen kavalkadi turvallisuuden nimissä."

Ajatus on tämän takana. Pidämme ajatuksia todellisuutta kuvaavana tiekarttana, mutta uusi fysiikka osoitti, että kartta on väärässä.

Joitakin asioita voi ymmärtää aistien avulla, mutta Bohm ehdottaa toista tapaa: havaitsemista mielellä. Se saa ajattelun toimimaan oikein, koherentisti.

Edwards kokee, että ihmiset eivät halua muuttaa uskomuksiaan, vaikka näkevät niiden aiheuttavan vaikeuksia. Bohmin mielestä ajatteluprosessiin ei nyt kiinnitetä riittävästi huomiota.

"Ihmiset tuottavat tuhoa ajatuksilla. He kaatavat metsää ansaitakseen rahaa, vaikka heidän saamansa tuotot ovat pienemmät kuin aiheutuneet menetykset. Monet ihmiset olisivat terveempiä, jos heille ei olisi koskaan tarjottu halpoja hampurilaisia."

Emme tuota vahinkoa siksi, että olisimme luonnostaan pahoja. Emme ole tietoisia mielemme ohjelman todellisista ajureista ja egon motiiveista. Siksi joudumme kaiken aikaa kohtaamaan tilanteita, joita emme tahdo tai toivo.

Tuli tilaamatta

Egoismi aiheuttaa monenlaista sokeutta. Bohmin mukaan "ihmiset, joita kiinnostavat vain heidän omat ongelmansa, ovat luoneet pölymyrskyt ja ympäristöongelmat".

Edwards on samaa mieltä: "Me uskottelemme, että jonkun toisen puoli paatista uppoaa eikä se vaikuta mitenkään meihin. Emme todella tunne olevamme samassa veneessä. On tyhjän jauhamista sanoa maailman olevan yhtä. Tätä ei ole tajunnan tasolla sisäistetty niin, että se näkyisi myös toimissamme."

Arvot luovat sotkua.

Ajatus päättää, mikä on elämässä tärkeää ja mihin ei paukkuja panna. Meitä ohjaavat tiedostamattomat arvot. Sekasotku maailmassa ei ole yksin politiikassa eikä liike-elämässä toimivien syytä. Eikä vika ole ihmisten motiiveissakaan. Kaaos aiheutuu Bohmin mukaan siitä, että "ihan tavalliset ihmiset ovat kiinni ajattelun seitissä".

Olemme luoneet nykyisen maailman käyttämällä käsitteellistä ajattelua. Sen avulla kutistamme maailman ymmärryksemme kokoiseksi. Oletamme sen olevan koko maailma, mutta universumi ylittää tajuntamme rajat.

Luonnon kanssa toimiessamme tarvitsemme oivalluskykyä. Kuvittelemme ajattelun toimivan älykkäästi, mutta kaikkea muuta. Se on vain nopeasti reagoiva automaattinen ohjelma, joka peilaa maailmaa ja toteuttaa sille annettuja - pääosin tiedostamattomia - käskyjä.

Kuvittele tuntematon

Mielikuvitus on tärkeä osa egosysteemiä. Sitä on kahta sorttia.

Luova mielikuvitus näkyy kyvyssämme kuvitella mielessämme tuntematon ja luoda uutta ajatuksissamme, esimerkiksi yhdistämällä kaksi asiaa luovalla tavalla.

Toista mielikuvituksen muotoa edustaa haaveilu, fantasia. Voimme tuntea mielihyvää, tuottaa tuskaa ja aiheuttaa pelkoja vain kuvittelemalla ajatuksissamme jotakin mukavaa tai kamalaa.

Näinkin luodut tunteet ovat aidon tuntuisia. Lukiessamme kirjaa tai katsoessamme leffaa nauramme ja itkemme siksi, että mielemme antaa jonkin merkityksen mustille pisteille paperilla tai värien liikkeelle ruudulla.

Haaveilu luo harhoja.

On hyödyllistä kuvitella asioita, mutta se voi myös olla vaarallista. Haaveilu luo harhoja. Emme edes halua tiedostaa vaaraa silloin, kun illuusio herättää mukavia tunteita ja tarjoaa helpon keinon päästä eroon tylyksi kokemistamme faktoista.

Sanat luovat sekä "hyviä" haaveita että harhoja. Mainoksilla molempia tehdään laskelmoidusti. Sanojen luomat mielikuvat liikuttavat meitä. Niiden takia ostamme sellaista, mitä emme tarvitse.

Mielikuvituksella ja haaveilulla on iso rooli vakavassa näytelmässä. Ne luovat tunteen egosta. Itse syntyy, kun samaistuu joihinkin tuntemuksiin ja ajatuksiin niin, että tunnistaa - kuvittelee - niiden tulevan itsestä eikä joiltakin muilta.

Toisen ihmisen, näyttelijän tai itsen katsominen voi herättää meissä samankaltaisia tunteita. Jälkeenpäin toki tunnistamme, mitkä heräsivät itsestä ja mitkä toisista. Ellemme tunnistaisi, olisimme mielenvikaisia.

Tässä piilee iso MUTTA. Koemme kaiken elämässä tällä tavalla. On vain vilkkuvia valoja ja energian virta. Näemme ihmisiä, autoja ja puita, tunnemme raivoa, kauhua ja kiimaa. Kaikki tuo tulee omasta systeemistämme informaatioksi naamioituneena. Heti kun nimeämme näkemämme, siitä tulee osa egoamme.

Kaikki on hyvin niin kauan kuin ajatukset tekevät vain sitä, mihin ne on tarkoitettu: auttavat meitä selviytymään arjestamme. Ajattelua tarvitaan, kun on saatava jotain aikaan. Kun pitää tavata joku, pitää keksiä keino päästä paikalle.

Ajattelun soveltaminen itseen johtaa itsepetokseen ja ristiriitaan, koska ajattelusta erillistä itseä ei ole olemassa.

Identiteetti on inkoherentti

Koko minuuden käsite on kummajainen. Se muuttuu koko ajan, mutta onko sen ytimessä jokin pysyvä osa? Jos on, millainen se mahtaisi olla?

Siitä voi olla yhtä mieltä, että ego on käsitteenä olemassa. Se on ajassa ja paikassa elävä olento, joka muistaa asioita ja pystyy kuvittelemaan, millaista hyvä elämä olisi.

Ego on meille itsellemme subjekti ja muille objekti. Molemmat ovat kuviteltuja ja aika lailla erilaisia. Mikä on "aito" ja oikea minä, ja onko sellaista? Tästä voisimme väitellä ajan tappiin asti pääsemättä yhteisymmärrykseen.

Bohm ehdottaa täysin erilaista tapaa katsoa itseä: tarkkailemista ilman egoa. Tällainen luova olemisen tila on ihan erilainen kuin normaalisti kokemamme minuuden kokeva mielentila. Nimi, muodot ja piirteet ovat muistista tulevia heijastuksia, ehdollisia tulkintoja. Samalla tavalla kuin ajatus jakaa itsen subjektiksi ja objektiksi, se erottaa ihmiset minäksi ja sinäksi, meiksi ja heiksi.

Ollessaan suorassa kontaktissa ihmiset voivat tuntea tietynlaisen yhteyden toisiinsa, joskus jopa ykseyden. Sama tunne tulee, kun tajuamme sisäisen ristiriidan olevan oman mielen luoma ja päästämme siitä irti.

Itsen perusta on tuntematon. Se on itsen ulkopuolella, mutta emme tarkkaan tiedä, missä. Kehomme on tehty ihan samoista aineista kuin avaruus. Aineellisesti ei ole eroa meidän ja universumin välillä.

Kehossamme oleva aine on todellista siinä mielessä, että sitä voi koskettaa, sen voi kuulla, nähdä, haistaa ja vaikka maistaa. Ajatukset ovat kuitenkin erilaisia. Niillä on muoto ja sisältö, mutta ei aineellista hahmoa. Ne kuvaavat, esittävät jotain.

Ajatus pöydästä sisältää muodon ja antaa esineelle hahmon, mutta pöytä on eri asia kuin sitä kuvaava ajatus. Itse pöytäkään ei ole sellainen, millaisena sen hahmotamme. Tämän voi todeta katsomalla sitä mikroskoopilla tai erilaisissa valaistuksissa.

Itse on oma juttunsa. Sillä ei ole muuta muotoa kuin ajatusten sille antama. Sitä ei voi koskettaa. Siksi minän tarkkaileminen on tietyssä mielessä mahdotonta.

Itse on siis tuntematon. Emme tiedä sen alkuperää, mutta se paljastuu ajatuksissa hetkestä hetkeen. Bohm suosittelee katsomaan itseä ajatustemme muuttuvana luomuksena.

Oletukset ovat ladattuja aseita

Me ihmiset arvostamme eri asioita. Arvomme paljastuvat reaktioissamme. Kun oletuksemme haastetaan, puolustamme niitä raivoisasti. Oletuksissa on valtava lataus tunnetta. Ne ovat ladattuja aseita ilman varmistinta.

Oletuksemme ovat peräisin yhteisestä tajunnasta. Emme niitä itse keksi, vaan omaksumme kulttuurista, jossa elämme. Myös tunteet kulkevat ihmisiltä toisille. Jaamme ne. Kun yksi karjuu, toisetkin alkavat helposti korottaa ääntään.

Merkitys on sementtiä, joka pitää kulttuurin kasassa.

Yhteiskunnat rakentuvat yhteisten merkitysten varaan. Ne ovat sementtiä, joka pitää kulttuurit kasassa: ilman jaettua merkitystä yhteisöt ajautuvat erilleen ja romahtavat. Aina on toki alakulttuureja, joissa on ikiomat uskomuksensa.

Halusimmepa tehdä mitä tahansa, yksin tai yhdessä, aluksi pitää tajuta tekemisen merkitys. Se määrittää tapamme toimia. Jos ihmiset kokevat asioiden merkityksen kovin eri tavalla, heidän aikansa menee helposti tekemisen sijasta kiistelyyn.

Vaikka aloitamme kaikkien havaitsemista tosiasioista, omat ja yhteiset myytit muovaavat havaintojamme. Emme enää näe tosiasioita suoraan.

Jos haluaa saada jotain aikaan yhdessä, on alkajaisiksi tajuttava jaetun merkityksen välttämättömyys. Jos kaikkien näkemykset otetaan vakavasti, on valettu sokkeli yhteiselle ymmärrykselle. Silloin on yksi mieli, koska kaikki jakavat saman merkityksen. Kenelläkään ei ole tarvetta korostaa eroja.

Kun hymy hyytyy

Teknologia on muuttanut elämäämme, mutta se ei ole parantanut psyykettämme. Meillä on hienot televisiot ja tyylikkäät toiletit, mutta elintason myötä aidosta elämisen riemusta on tullut katoavaa kansanperinnettä. Edwards on pannut merkille, että alkukansat hallitsevat citykansaa paremmin hymyilemisen taidon.

Teknologia ei paranna psyykettä.

"Kuinka usein ison kaupungin kaduilla näkee hymyilevän ihmisen?"

On enemmän kuin luonnollista nauttia toisten seurasta, mutta meistä tulee hirviöitä yhteiskunnassa, joka perustuu ristiriitoihin: kilpailuun, heikompien kampitukseen, ahneuteen, röyhkeyteen, aggressioon ja henkiseen tai fyysiseen väkivaltaan. Olemme antaneet itsellemme luvan käyttää heikompia hyväksi, tarvittaessa tuhota ja tappaa. Suhteemme luontoon ja eläimiin on alistava ja ylimielinen. Emme me kuitenkaan mitä tahansa voi tehdä. Luonto osaa pitää - ja pitää - puolensa.

Ikävää kehitystä on havaittavissa ajattelussamme, esimerkiksi tavassa, jolla jaamme älyn ja tunteet. Tähän löytyy selitys aivojemme kehityksestä. Aivojen vanhimmassa osassa ovat "matelijan aivot" ja "nisäkkään aivot", ja ne sisältävät tunteiden keskuksen. Bohm kutsuu tätä osaa vanhoiksi aivoiksi.

Aivokuoren ulko-osassa on älykeskuksemme, jota hän loogisesti nimittää uusiksi aivoiksi, koska sillä on lyhyempi historia. Paksu hermokimppu yhdistää osat toisiinsa. Ne työskentelevät yhdessä, mutta eivät aina ymmärrä toisiaan.

Tunnekeskus on spontaani ja nopea. Se suojaa meitä ja tuottaa mielihyvää. Älykeskus päättelee, ovatko tunteet sopivia ja pitäisikö niihin jotenkin reagoida.

Kyse on saman prosessin kahdesta puolesta. Vain kielemme tekee eron. Kuvitelma jakautumasta on harhaanjohtava.

Aistien välittämät viestit maailmasta eivät aiheuta älylle ja tunteille isoja ongelmia. Kun ajatukset kasvavat ja voimistuvat, tunneosiosta otetaan tosissaan mittaa.

Näin tapahtuu silloin, kun kuvittelemme jotain. Vanhat aivot (tunteet) reagoivat uusien aivojen (järki) luomiin mielikuviin olettaen ne oikeiksi. Tunnekeskuksella ei ole keinoja tietää, onko tuo mielikuva totta vai pelkkä kuvitelma.

Kuvitelmiin reagoiminen johtaa usein neuroottiseen käytökseen. Esimerkiksi henkilön kokeminen viholliseksi vaikuttaa siihen, miten käyttäydymme häntä kohtaan. Reaktio ei usein liity siihen, mitä hän nyt tekee tai on joskus tehnyt. Riittää, kun päässämme on trauma, johon hänestä tekemämme johtopäätös sopii.

Kasvu kiihdyttää tuhoa

Mitä isommaksi yhteiskunnat kasvavat, sitä enemmän olemme riippuvaisia toisistamme. Sekä oikean että väärän tiedon määrä on räjähtänyt herättäen hämmennystä.

Kun mielessä on liikaa roinaa, äly ja tunne alkavat riidellä, eikä systeemi ehdi millään korjata kaikkea. Äly voi esimerkiksi yrittää löytää syytä ahdistuksen tunteeseen, mutta ei sitä löydä, koska se kumpuaa syvältä muistin onkaloista.

Taktinen optimismi auttaa mahdottomissa ongelmissa.

Yritämme löytää piristäviä ajatuksia masentuneen mielen lohduttamiseksi, mutta särkynyt sydän ei tottele älyn käskyjä.

Edwardsista alkaa näyttää, että olemme ajautuneet umpikujaan, mutta Bohm rohkaisee omaksumaan taktisen optimismin asenteen. Sen avulla on mahdollista ratkaista hurjimmatkin haasteet. Mitä tahansa yrittää tehdä, on oletettava, että homma on hoidettavissa. On tyhmää luovuttaa ennen kuin edes yrittää!

"Poliittisia toimenpiteitä tarvitaan totaalisen katastrofin estämiseksi, mutta niillä voi vain saada lisäaikaa ja hidastaa rappion etenemistä. Jos emme löydä lähdettä, lisäajalla on kovin vähän merkitystä. Voimmehan me istuttaa puita ja pelastaa valaita, mutta jos rappeutumisen syylle ei tehdä mitään, jotakin vielä monimutkaisempaa ja tuhoisampaa tapahtuu."

Ja: "Meidän on ennen kaikkea pysäytettävä kasvu. On luovuttava elintason loputtoman kasvamisen ajatuksesta. Vaikka kehittäisimme teknologian, joka tuottaa tarpeeksi energiaa ilman hiilidioksidipäästöjä, siitä aiheutuisi muita ongelmia, kuten saasteita. Teknologia sinänsä loisi uusia ongelmia."

Silloin, kun Bohm työskenteli atomienergian parissa, sen kuviteltiin ratkaisevan kaiken. Se kuitenkin loi todella vakavia ongelmia jätteen käsittelyssä vuotouhkan takia.

Edwards on varma, että halpa saasteeton sähkö aiheuttaisi dramaattisen muutoksen elintapoihin Afrikan ja Intian köyhissä kylissä. Seurauksia on vaikea edes kuvitella.

Bohm on samaa mieltä. "Jos viisi miljardia ihmistä haluaisi länsimaisen elintason, ongelmia olisi kolme tai neljä kertaa nykyistä enemmän."

On hyväksyttävä, että meidän on muutettava ajatuksiamme, mutta tunteemme vaativat lisää tavaroita. On löydettävä harmonia ajatusten ja tunteiden välille, muuten ihmiskunnan käy kehnosti.

Ylävirtaan!

Ajattelu on irrationaalista. Se keksii sekä ikiomat illuusiomme että väärät yhteiset uskomuksemme.

Me rakastamme luulojamme. Kansakunnat vaalivat niitä porukalla. Karismaattiset johtajat saavat meidät syömään soopaansa, koska me pelkäämme. Kaipaamme turvan tunnetta, ja saamme sitä sanoista.

Meille luvataan parempi tulevaisuus tai vakuutetaan, että rahalla ja aseilla saadaan rauhaa ja onnea. Sitä ne eivät ole aikaansaaneet. Pitää sulkea silmänsä faktoilta ollakseen onnellinen maailmassa, jossa ihmisiä kohdellaan kuin karjaa.

Emme ole täysin väärässä etsiessämme jatkuvuutta ja turvan tunnetta, mutta omaa ja kansallista turvaa ei ole fiksua rakentaa ideoille, jotka ovat aiheuttaneet miljoonien ihmisten tappamisen.

Erottaaksemme oikean väärästä ja hyvän pahasta tarvitsemme oivalluskykyä. Sitä ei ole, jos aivot eivät ole tietoisia rajoitteistaan. Tehdessään virheen aivot eivät heti hälytä vaarasta. Ne viivyttelevät ja syöttävät meille väärää tietoa.

Työskennellessämme luonnon ja esineiden kanssa aistit reagoivat virheisiin nopeasti ja aika oikein. Politiikassa, perheessä tai filosofiassa aistit eivät auta. Teemme samat virheet yhä uudelleen oppimatta juuri mitään.

Meidän pitää löytää virhelähde ja korjata se!

Ajattele saastunutta jokea. Saaste on peräisin ylävirrasta. Samalla tavalla muistot saastuttavat havaintojamme. Muisti on saastunut loukkauksista, isänmaan ylikorostamisesta, tottumuksistamme, menneen onnen muisteluista. Kaikki tämä estää meitä näkemästä sitä, mitä parhaillaan tapahtuu.

Tekemämme havainnot herättävät muistoja, joiden alkuperä on ylävirrassa. Mieli toistaa mekaanisesti itseään yhdistämällä uudet havainnot vanhaan materiaaliin.

Kun alavirralla elävät huomaavat saastetta, he tekevät suunnitelman sen poistamiseksi. Tässä ei ole tolkkua. Fiksua olisi poistaa saasteen aiheuttaja ylävirrassa eikä vain siivota sen jälkiä.

Maailma ei parane väärää kohtaa korjaamalla.

Sama ilmiö mieleen sovellettuna tarkoittaa, että ellei jotakin tehdä ajatusprosessissa, maailman tilanne ei parane. Aivot korjaavat väärää kohtaa, eivät syitä vaan seurauksia. Aikamme ja energiamme menevät tekemiemme virheiden korjailuun.

Fiksuin tapa olisi tietysti olla alun perinkään työntämättä saasteita jokeen. Silloin ratkaisisi ongelman jo ennen kuin se on syntynyt.

Etsi katveet

Kaksi asiaa auttaisivat: tietoisuus ja tarkkaavuus.

Tietoisuus merkitsee kaiken tapahtuvan valpasta seuraamista, jokaisen äänen ja liikkeen huomaamista - myös omien ajatusten, erityisesti niiden.

Kun ajatukset ovat järkeenkäypiä eivätkä tunteet ole liian häiriintyneitä, ajatusprosessiin voi kohdistaa jakamattoman huomionsa ja sen alkuperästä voi olla tietoinen.

Tarkkaavuuden tilassa aistit ovat apposen auki. Kun sinua pyydetään olemaan tarkkana, et sulje silmiäsi ja ala ajatella. Katsot silmä kovana!

Ajatukset perustuvat siihen, mitä tiedämme ja olemme kokeneet. Aina löytyy kuitenkin osa-alueita, joita emme näe tai tiedä. Ne ovat sokeita alueitamme, pimennossa ajatuksilta.

Emme voi koskaan olla täysin varmoja, onko jokin asia relevantti vai ei, pitääkö siitä olla huolissaan. Oletukset estävät kohdistamasta huomiomme niihin.

Kun kyse on ihmisistä, oletuksia kutsutaan ennakkoluuloiksi. "Tiedämme", millaisia tietynlaiset ihmiset ovat, edes vilkaisematta heihin.

On vaarallista ajaa autoa autopilotilla, mutta vielä vaarallisempaa on kohdella ihmisiä vuodesta toiseen piittaamattomasti.

Luokittelemme ihmisiä erojen ja yhtäläisyyksien mukaan: naisiin ja miehiin, pitkiin ja pätkiin, hyviin ja pahoihin, oikeisiin ja vääriin. Kokemukset ja tietomme vaikuttavat siihen, miten muisti meitä informoi.

Oivalluskyky auttaa luomaan sekä uusia luokkia että ylittämään tiedon ja muistin rajat. Näin syntyy uusia merkityksiä.

Muisti aiheuttaa aivoissa virhetilan, jonka takia ne eivät pysty reagoimaan tuoreen oivaltavasti. Yhteiskunta ei ikävä kyllä rohkaise ihmisiä elämään oivaltavasti. Sellaiseen tilaan pääsee, kun olo on rento ja rauhallinen tai kun olemme poskettoman kiinnostuneita jostakin. Silloin tarkkaavuus on tapissaan, ja ahmimme ahneesti kaikkea.

Ei riitä, että tässä tilassa on vain silloin tällöin. Tarvitsemme pitkäkestoista oivalluksen olotilaa.

Oivalluskyky mahdollistaa asioiden muuttamisen. Se muuttaa niitä ylävirrassa. Tarvitaan tietoisuutta, tarkkaavuutta ja parempaa ajattelua: on ajateltava selkeästi, luovasti ja tarkasti.

Myös tunnevoimaa tarvitaan. Oivalluskyky vapauttaa energiaa, jota tuhlataan ajattelun kaoottiseen toimintaan.

On joitakin juttuja, jotka auttavat meitä olemaan tarkkana ja tietoisia. On haluttava nähdä, mitä tapahtuu, ja oltava halukas oppimaan siitä - ei saadakseen haluamansa, vaan ennen kaikkea ymmärtääkseen todellisuutta ja elääkseen siinä eikä kuvitelmissaan.

Painotus on katsomisessa, mutta meillä on kuitenkin oltava jonkinlainen käsitys siitä, mitä katsomme tai etsimme.

Oivalluskyky puhdistaa ajatusprosessin asiaan kuulumattomista ja tuhoisista ohjelmista. Näemme tilanteen suoraan sen sijaan, että annamme muistin sijoittaa sen johonkin tiettyyn lokeroon. Silloin ajatus on tietoinen omista liikkeistään ja korjaa virheensä samalla tavalla kuin keho tiedostaa ja korjaa, ilman viivettä ja erillisen tarkkailijan tunnetta.

Herkästi oivaltaminen auttaa poistamaan ympäristön, sosiaalisen elämän, kulttuurin ja politiikan ongelmat. Pirstova ajattelu ei siihen kykene. Oivaltaminen putsaa saasteen ajattelusta samalla tavalla kuin bakteeri puhdistaa jokea.

Oleellista on voittaa oikein

Albert Einstein piti tärkeänä, että henkistä kapasiteettiaan käyttää yhteiskunnan kehittämiseksi paremmaksi. Se antaa elämälle itseä suuremman merkityksen.

Bohmin mielestä ei kuitenkaan ole fiksua rakentaa mitään sellaisen prosessin varaan, joka tuottaa harhoja ja valheita, kuten ajattelu tekee. Uskomuksille perustuva yhteiskunta on altis itsepetokselle.

Sana illuusio tarkoittaa alun perin "väärin peluuta". Näin tapahtuu silloin, kun käsityksemme eivät vastaa todellisuutta.

Taikurit luovat illuusioita harhauttamalla katsojan näkemään väärin. Emme huomaa, mitä taikuri tekee, koska hän siirtää huomiomme hetkeksi toisaalle. Taika luodaan harhauttamalla.

Kulttuurit koostuvat monista yhteisistä oletuksista. Usein ne ovat ns. hiljaista tietoa, piilossa meiltä. Kun tarpeeksi moni uskoo johonkin typerään, se alkaa kuulostaa oikeutetulta ja muuttuu totuudeksi.

Ihmiset eivät halua luopua edes älyttömistä uskomuksistaan, koska pelkäävät elämänsä romahtavan ilman niitä.

Ympäristöongelmia Bohm pitää yhtenä harhan aiheuttamista seurauksista. Yrittäessään tyydyttää ihmisten aineelliset tarpeet länsimaiset yhteiskunnat aiheuttavat ilmastotuhoa. Sitä ei ole yrityksistä huolimatta saatu estettyä.

Jos emme ymmärrä, miten ajattelu toimii, puolustamme sitä myös sen toimiessa väärin. Poliittiset puolueet perustelevat omia agendojaan kaikin keinoin. Vaalien voittajat voivat kuvitella olevansa enemmän oikeassa kuin häviäjät, mutta kaikki ne ovat rajoittuneita ja yksipuolisia argumenteissaan. Todellisen demokratian toteutumiseksi tarvitaan ajatteluprosessin syvällistä ymmärtämistä. On kuitenkin paljon oletuksia, joista emme suostu neuvottelemaan. Kansallisaate, usko, politiikka ja jopa tiede rakentuvat vahvojen oletusten varaan.

Harva pystyy arvioimaan omia vakaumuksiaan oikein.

Emme yksilöinä emmekä kollektiivina salli syvien uskomustemme epäilemistä. Harva pystyy tai suostuu arvioimaan omia vakaumuksiaan, varsinkaan silloin, kun akuutti kriisi on päällä.

Oivalluskyky ei toimi silloin, kun elämä perustuu faktojen sijasta fiktioon. Nationalismi, uskonnollinen fanaattisuus ja poliittiset ideologiat sumentavat aivot niin, että ne eivät toimi oikein.

Yhdessä ajattelemista

Bohmin mukaan väärät oletukset aiheuttavat eräänlaisen aivovamman. Tarvitsemme kulttuurin, joka ei vaurioita aivoja eikä puolusta oletuksia silloin, kun faktat toista todistavat. Meidän on opittava keskustelemaan oletuksista vapaasti, ilman pelkoa kostosta.

Olemme siis pelanneet väärää peliä. Ihmiset tuntevat halua kilpailla ja voittaa, itsetuntonsakin tähden. Jos he häviävät, heidän itsetuntonsa ottaa kolhun. Se tuntuu aina sen verran ikävältä, että olemme pakotettuja samaistumaan voittamiseen ja haluamaan sitä.

Hyvä kulttuuri on vapaa harhoista.

Nykyinen tilanne tuntuu kestämättömältä. Meillä ei enää ole varaa sallia ajatuksen langeta kerta toisensa jälkeen samaan ansaan. Hyvässä yhteiskunnassa kaikki osallistuvat koherenttien ja harhoista vapaiden merkitysten luontiin.

"Nykyinen tapa näyttää jotenkin palkitsevan meitä. Emme suostu luopumaan siitä. Vanhan sanonnan mukaan tuttu paholainen ei ole yhtä paha kuin se, jota ei tunne. Se on kuitenkin vain oletus!" Bohm leukailee. Oleellista saattaa olla juuri se, mitä emme näe.

Harhamme ovat yhtä paljon kollektiivisia kuin yksilöllisiä. Kaikki me teemme osaltamme harhoista totta. Päästäksemme niistä eroon meidän on löydettävä parempia keinoja kommunikoida merkityksiä. Dialogi on siihen loistava väline.

Se on menetelmä, joka paljastaa, mitä ryhmissä tapahtuu. Bohmin kehittämässä dialogiversiossa 20-50 ihmistä istuu ympyrässä puhuen vapaasti siitä, mitä heidän mielessään liikkuu.

Toisia kuunnellessa voi oppia ymmärtämään sellaista, mitä ei itseään kuuntelemalla opi. Dialogissa oman ajattelun oletukset paljastuvat sekä itselle että muille.

Dialogin ja keskustelun ero on, että dialogissa ei yritetä puolustaa omaa kantaa. Sitä yritetään oppia ymmärtämään paremmin. Toiset auttavat, varsinkin jos ovat eri mieltä.

Jokaisella ryhmään kuuluvalla on ainutlaatuista potentiaalia, erityistaitoja ja perittyjä ominaisuuksia, mutta myös kokemuksia, jotka ovat erilaisia kuin kenenkään muun. Niiden jakaminen on tarpeen, ja terapeuttistakin.

On kuitenkin jotakin vielä syvempää, jota jokaisella yksilöllä on: mahdollisuus kytkeytyä elämän kosmiseen ulottuvuuteen.

Jos ihmiset pidättäytyvät oletuksistaan, he jakavat yhteisen tajunnan. Dialogissa jokainen yksilö osallistuu ryhmään. Silloin yksilö ja kollektiivi kietoutuvat yhdeksi yksiköksi. Ei enää ole erillisiä egoja, yhdessä ajattelemisen ilo valtaa kaikki.

Kadonneen merkityksen kintereillä

Ihmisillä on kaksi syytä toimia yhdessä: ilo ja hyöty. Dialogissa ei ole aina hauskaa, eikä sillä suinkaan saavuteta tuloksia heti. Jos ihmiset eivät näe dialogin merkitystä, heidän on luonnollista haluta lopettaa koko touhu.

Kun jonkin kokee tärkeäksi, sitä tekee silloinkin, kun se ei huvita eikä palkitse.

Dialogissa paljastuu, miten vaikeata on puhua ja ajatella yhdessä. Yksi haaste ovat ennakkoluulot. Ne ovat alun perin kollektiivisia. Esimerkiksi ihonväriin liittyvät ennakkoluulot tulevat vanhemmilta ja ystäviltä. Ne ovat eräs muoto yleistä mielipidettä, jota puolustetaan silloinkin, kun se on väärä.

Monet ihmiset ovat hukassa. He etsivät elämäänsä merkitystä ja tarkoitusta. Dialogi ja ajatusprosessin ymmärtäminen voisivat auttaa luomaan kulttuurin, jossa merkitys jaetaan.

Sanakirjan mukaan sana "merkitys" viittaa kolmeen asiaan: tärkeyteen, arvoon, ja tarkoitukseen. Ne toki liittyvät toisiinsa läheisesti.

Merkitystä on ensiksikin sillä, mikä on meille tärkeää: perhe, lepo, rauha, oma aika, onnistumiset, vapaus ja rakkaus. Jos jokin merkitsee, sillä on myös arvoa. Voimme pitää arvossa omaa etua tai yhteistä hyvää. Valinnasta riippuu, miten aikamme käytämme ja mitä jahtaamme.

Tarkoitus antaa tekemiselle merkitystä. Kun sanon haluavani tehdä jotakin, ilmaisen oman tarkoitusperäni. Usein puhutaan motivaatiosta, jolla viitataan syyhyn tehdä jotakin.

Merkitys on siis elämämme keskiössä. Se liikuttaa meitä sekä fyysisesti että henkisesti. Teemme melkein mitä tahansa kokeaksemme merkitystä. Jos se puuttuu, elämä tuntuu turhalta.

Monille ihmisille elämä on täynnä tylsää arkirutiinia. Työssä he kokevat tulevansa hyväksikäytetyksi ja ovat kotona liian väsyneitä innostuakseen mistään.

Sisäisen tyhjiön täyttämiseksi voi etsiä kokemuksia, uneksia paremmasta elämästä tai rakastajasta tai antaa jollekin asialle erityisen merkityksen. Jumala, jalkapallo, jooga tai juhliminen sopivat hyvin tähän tarkoitukseen. Niiden avulla voi irrota arjesta.

Vaihda kysymys

Itse on eristävä systeemi. Voimme suurentaa sen piiriä, mutta emme koskaan tarpeeksi suureksi. Ego ei tyydy siihen, mitä sillä on. Syitä tähän on kaksi: pelko ja tuska.

Mitä tahansa meillä on, hyvää voi olla enemmän ja pahaa vähemmän. Mutta kaiken voi myös hukata. Herää pelko. Se voi olla ahdistava tunne.

Menettämisen pelko on todellinen silloinkin, kun sitä ei akuutisti tunne. Se väijyy mielessä kaiken touhuamisen taustalla ja saattaa iskeä silloin, kun hälinä vaikka vain hetkeksi hiljenee.

Me tiedämme, että kaikki hyvä voi kadota. Humauksessa. Yhtenä aamuna kaikki onkin toisin.

Elämä on hauras. Moni kysyy, mitä pointtia on elämällä, jos se päättyy kuolemaan. Jotkut lohduttautuvat sanomalla, että ei elämä kuolemaan pääty, se jatkuu toisella tasolla. Toiset keskittyvät ottamaan ilon irti jokaisesta hetkestä - niin kauan kuin hetkiä on.

Bohm tarjoaa kolmannen option: vaihda koko kysymys. Älä etsi mieltäsi rauhoittavaa vastausta, vaan kysy, mikä on motiivisi kysyä. Kuka on minä, joka kysyy, päättyykö elämä kuolemaan vai jatkuuko se sen jälkeen?

Oikea vastaus ei löydy ajattelun avulla. Ego vain hämmentyy tai ei käsitä koko kuviota oikein.

Itseä on kaikki se, mitä olemme mieleen keränneet, mihin samaistumme, mitä kuvittelemme ja suunnittelemme. Se on aikaan kytkeytyvä prosessi.

Ego yrittää löytää tarkoitusta tuntemaltaan alueelta. Se voi löytää merkitystä monenlaisista asioista, mutta kaikki ne ovat rajoittuneita. keksittyjä, omakohtaisia. Elämän merkitys on mysteeri.

Tämän totuuden näkeminen rauhoittaa mielen heti. Meidän ei tarvitse tietää tai löytää vastausta, riittää kun on auki elämälle, antaa sen vaikuttaa.

Tuoreet prioriteetit

Bohm käyttää yksinkertaista analogiaa kuvatessaan merkityksen merkitystä. Jos yritämme ymmärtää, mitä jokin sana tarkoittaa, on katsottava sitä asiayhteydessä, lauseessa. Mistä on puhe, mihin sanalla viitataan.

Sanan merkitystä ei ymmärrä yhtään paremmin, jos sitä analysoi kirjain kerrallaan. Silloin sen pilkkoo hengiltä. Samalla tavalla elämää tai itseä on arvioitava osana systeemiä eikä erillisenä elementtinä, kuten olemme tottuneet tekemään.

Merkitys on tunne.

Merkitys on lopulta tunne. Tunnemme sen - tai emme tunne. Jos motiivimme elää tulevat ilosta ja hyödystä, elämäämme varjostavat pettymykset.

On yksinkertainen ja nopea keino löytää merkitys: tietoisuus. Kun on tietoinen, on vapaa toimimaan. Silloin tietää, mikä on tärkeää ja mikä ei. Silloin tekee niin kuin oikein on. Meitä ei aja pelko, emme jahtaa nautintoa, vaan reagoimme faktoihin, siihen, mitä eteen tupsahtaa.

Tietoisuus muuttaa mielikuvia muodostavan prosessin. Se myös mullistaa prioriteettimme ja agendamme. Itse ei enää ole pomomme.

Muinainen tarina ratsastajasta ja hevosesta korostaa yhdessä tekemistä. Hevosta ei pakoteta, sitä ohjataan hienovaraisesti. Jos ratsastaja "nukahtaa", hevonen menee minne haluaa. Ratsastajan on siis ajateltava hevosta nopeammin. Silloin he ovat yhtä.

Herpaantumisen hetkinä erilaiset tunteet kuljettavat meitä: pelko, raivo, viha, nautinto. Kun elämä on harmonista, emme haikaile merkityksen perään. Silloin elämä itsessään on merkitys.

Jos etsii omalle elämälleen tarkoitusta, elämästä on tehnyt käsitteen, joka on erillinen itsestä. Kun "ratsastaa elämällä", elämä on juuri sitä, mitä sen kuuluukin olla.

Jos elämä tuntuu tyhjältä, on etsittävä syy moiseen, mutta ei analysoimalla vaan katsomalla tosiasioita ilman egoa. Usein tyhjyyden tunne johtuu siitä, että ajattelumme on jämähtänyt johonkin uskomukseen, joka kaventaa elämän kirjoa.

Elämän perusta on universumin aineen lisäksi se, mitä sanomme hengeksi. On päästävä kaiken ytimeen pystyäkseen elämään niin, että kaikella tekemisellä on merkitystä.